Painajainen herätti minut tänään.

Unessani olin ex-poikaystäväni kanssa. Jostakin syystä me olimme siinä olevinamme vielä yhdessä. Hän kuitenkin kertoi minulle, että oli pussaillut jonkun Lauran kanssa viime viikonloppuna. Panikoiduin. Löin häntä.

Havahduin kiivaasti hengittäen kämppisteni keskusteluun eteisessä.

Mitä hänelle sitten kuuluukin, hänellä on oikeus jatkaa elämäänsä eteenpäin. En vain ilmeisesti haluaisi sallia sitä, vaikkei asia ole päätettävissäni. Erosimme yhteisymmärryksessä.

Olen itse sopinut tapaavani tänään illalla miehen, joka kirjoittaa torstai-illan väärin. Aioin jo tämän takia perua tapaamisen.

Minusta tuntuu, etten uskalla enää kiintyä ja luottaa yhteenkään miespuoliseen henkilöön. Minua sattuu kuitenkin.

Nyky-yhteiskunnassa yhdestä tarinasta tulee monta pirstaloitunutta tarinaa.

Hetki

Tämä on elämäni ensimmäinen blogimerkintä. Juhlallinen hetki. Outo hetki. Ällistyttävä hetki.

En aikonut koskaan kirjoittaa blogia, mutta onhan tätä pakko kokeilla. Voisin aloittaa tämän homman kertomalla yhden tarinan arjestani.

Minulla oli masentunut päivä. Olin eronnut melkein kolme vuotta kestäneestä suhteestani. Pyöräilin kotiin päin. Oli pakkasta, ja aurinko laskemassa.
Jouduin pysähtymään liikennevaloihin. Eräs vanha mummo oli pysähtynyt paikoilleen myös. Huomasin hänen katsovan minua. Kurkistin kulmieni alta takaisin.
- Kaunis pakkaspäivä. Aurinko näkyy hienosti tuolta pilvien takaa, hän sanoi hymyillen ystävällisesti.

Tuntui siltä kuin tuntematon mummo olisi tiennyt tai nähnyt lävitseni, että minulla oli huono olla. Tämä kommentti oli päiväni piristys.
Rohkaisu jatkaa eteenpäin.