Huolet huoleton

Kun olin kokenut Krampin tanssiteatterin Draculan, siirryin istuskelupaikkaan keskustelemaan henkeviä ystävien kanssa. Kauhunäytelmä oli mielestäni lumoava, ja musiikki soi vielä päässäni. Kaveri meni vessaan, ja 35-vuotias mies istahti viereeni. Hän aloitti keskustelun kertomalla, että tuli juuri kolme tuntia kestäneestä eroseminaarista.
Hän oli eronnut noin vuosi sitten. Oli ollut 15 vuotta yhdessä vaimonsa kanssa. Heillä on neljävuotias tytär. Vaimo oli pettänyt vuoden verran, ennen kuin kertoi miehelleen.

Kokemus lienee rankka. Antoi ainakin minulle perspektiiviä omaan elämääni. Kaikesta voi selvitä - on vain löydettävä itsestään voima. Luotava uusi arki.

Tapasin myös parikymppisen miestuttuni illan aikana. Hän pettää tyttöystäväänsä. Ei mieti syvällisiä. Ei ajattele tulevaisuutta. Arkea ei varsinaisesti tunneta.

Kuilu miesten ajatusmaailmojen välillä ei voisi olla suurempi.

Iästä huolimatta pettäminen näyttää olevan hyvin yleistä, mikä on valitettavaa. Mistä oikeastaan johtuu, ettei voi vain olla tyytyväinen yhden ihmisen kanssa?
Sitoutuminen pelottaa, kokemuksia on mielenkiintoista hankkia. Suhde ei ehkä tarjoa tarpeeksi kipinöitä.

Parikymppisen jätkän seura oli huolettomampaa ja iloisempaa kuin yli kolmikymppisen. Vanhemmankin miehen kasvoilla vieraili kuitenkin vilpitön ilo illan mittaan. Ja hän osasi arvostaa iloaan aivan toisella tavalla.

Nuorempi jätkä ei luultavasti ikinä tajuaisi baaritiskillä tarjota seuralaisilleen juomia naisen pienestä vihjauksesta, että jokin juoma olisi tosi hyvää. Ikäiseni miehet ovat toivottomia. Jonain päivänä hekin ymmärtävät, että elämä ei ole pelkästään velvollisuuksista vapaata juhlaa.
Toisaalta, on hyvä olla villi ja huoleton, hetkittäin.

Poliittisia päätöksiä

Päivät eivät ole tylsiä, jos olotila vaihtelee huomattavasti. Eilen olin valloittamassa maailmaa, tänään toivoisin kuolevani: pää särkee, niskat ja hartiat ovat jumissa, en kykene tekemään kouluhommiani enkä ajattelemaan selkeästi. Lisäksi kaipaan jotakin, mikä minulla vielä viime vuonna tähän aikaan oli, mutta joka on nyt mahdoton enää saada takaisin. Voin kuitenkin palata takaisin niihin mittoihin ja elämäntyyliin, joita enemmän noudatin tuolloin. On itsestäni kiinni, valitsenko jäätelön jääkaapista vai lenkkipolun.

Kyse on loppupeleissä aina valinnoista. Samassa tilanteessa voi päätyä hyvin erilaisiin ratkaisuihin. Joskus esimerkiksi epäonnistuneesta avioliitosta ei ollut ulospääsyä yhteiskunnan asettamien ankarien normien vuoksi. Nykyään onnettoman avioliiton voi päättää monella tavalla, kuten tiedämme. Hämmästyttävää on, että pari päivää sitten lukemassani yhteiskuntapolitiikan tenttikirjassa Elämänpolitiikka annettiin esimerkiksi, että pakokeino avioliitosta olisi myös se, että mies tappaa koko perheensä. Valitettavaa ja harvinaista, mutta turhan yleistä Suomessa.

Teoksessa tähdennetään, että jokainen tekee elämässään poliittisia päätöksiä. Yhtenä esimerkkinä on Foucault, muun muassa valtateorioistaan tuttu homo ja sadomasokisti. Hän korosti jokaisen oikeutta olla subjekti, valita ja päättää elämästään. Mielenkiintoista oli, miten hänkin nosti esille, että homoseksi on vielä hyväksyttävää, toisin kuin homoavioliitot. Itsensä toteuttamista kaikki tyynni.

Mielestäni meidän pitäisi ajatella entistä enemmän niin, että persoona itsessään merkitsee. Millainen ihminen on olemukseltaan ja ajatuksiltaan - ei se, kumpaa sukupuolta hän on. Ei ole vain yhtä tapaa olla itsensä.

Matkalle?

On vähän aikaa kulunut siitä, kun viimeksi ehdin tänne kirjoittaa. Kun vertaa ajatuksiani ja olotilaani tammikuun loppuun, paljon on muuttunut. Nyt olen iloisempi, tosin edelleen vailla ihmistä, jonka kanssa tuntisin olevani kotona missä vain.

Joka tapauksessa haluaisin pääsiäisloman aluksi paeta täältä Suomesta jonnekin halpaan hevonkuuseen. Kuka vain lähtisi kanssani, äkkilähdöllä ihan minne vain.

Olen huomannut nykyään olevani hyvin valmis spontaanisti tekemään kaikkea. Olen käynyt niin lavatanssitunnilla kuin laskettelukurssillakin. Mielestäni ryhtyminen johonkin hetken mielijohteesta on parasta. Silloin ei voi koskaan tietää, keihin uusiin ihmisiin voi tutustua. Minne voi päätyä.

Ihmisillä saattaa kyllä olla mitä erikoisempia mielipiteitä. Yksi jätkä sanoi lähtevänsä maailmanmatkalle parin päivän päästä. Hän oli seuraavana päivänä menossa myymään autonsa. Niillä rahoilla se sitten kuvitteli kiertävänsä koko maapallon. Oli sitä mieltä, että Suomen hyvinvointiyhteiskunta kusee täysin. Muualla on parempi. Parikymppinen tyyppi oli mielestään tehnyt tarpeeksi töitä tähän maahan. Mutta ei kuitenkaan olisi halunnut, että ulkomaalaisia tulee Suomeen viemään työpaikkoja ja elämään sosiaaliturvan varassa.

Jätkä tulee varmasti vielä häntä koipien välissä takaisin Suomeen. Noilla asenteilla ei ehkä saada kavereita Hollannista. Ja suomalaisen kaltaista hyvinvointijärjestelmää ei ehkä kannata väheksyä. Huonommin asiat ovat Keski-Euroopassa.

Toisaalta tyypin irtiotto kiehtoi minua. Mitä jos jättäisi vain kaiken, ja lähtisi lähes tyhjän päällä etsimään jotakin.

Toisaalta uskon vakaasti siihen, että monet meistä, elleivät kaikki, etsivät jotakin suurta, joka pelastaisi meidät. Mutta haloo: ei sellaista tule eikä ole olemassakaan. Meidän on pelastettava itse itsemme. Ja usein se pelastus löytyy lähes nokan edestä. Ehkä ei Jyväskylästä, mutta Suomesta kuitenkin.