Muutoksia

Soitin lukiokaverilleni, jonka kanssa en ollut nähnyt tai keskustellut sitten ylioppilasjuhlien. Ehdotin, voisimmeko nähdä, nyt kun olen kotiseutuni suunnalla. Hänellä oli hyvä syy kieltäytyä.

Hän oli synnytyssairaalassa.
Hän kertoi synnyttävänsä kahden viikon sisään kaksoset.
Hän on ollut vuoden naimisissa.
Hänen opiskelunsa ovat kesken. Hän tahtoo olla vähintään kolme vuotta kotona hoitamassa lapsiaan. Ei niitä mihinkään päivähoitoon pidä laittaa.
Hän on minun ikäiseni, täyttää tänä vuonna 21.

Kaksi parasta kaveriani, jotka näin eilen illalla, tuntuvat elävän myös aivan toisenlaista elämää kuin minä.
Toinen heistä herää aikaisin aamulla mennäkseen töihin siivoamaan.
Iltapäivällä hän kiertää julistamassa Jehovan todistajuutta. Toteuttaa lähetyskäskyä 17 tuntia viikossa. Käy monena iltana kokouksissa.

Toinen heistä opiskelee sairaanhoitajaksi. Vauvakuume hieman polttelee. Opiskelujen päättämisellä ja töihin menemisellä on kiire sen vuoksi, että voisi jo perustaa perheen ja asettua paikoilleen.
Voisi palata takaisin kotiseudulle, mistä ei ole koskaan lähtenytkään hetkeksikään pois.
Poikakaverille vaan pitäisi saada töitä, ennen kuin voi mennä kihloihin.
Onhan se mies, kenen on tuotava leipä pöytään.

Tässä on kolme tarinaa, jotka eroavat minun tarinastani - paljon. Kun ajattelee heidän valintojaan elämässä, omat tuntuvat kyseenalaisilta. Meillä on monia vaihtoehtoja elämässämme, kliseisesti: elämä on juuri sellaista, millaista siitä tekee.

Tunnen itseni irralliseksi ja vieraantuneeksi näistä lukioaikaisista hyvistä ystävistäni. Valinta on kuitenkin ollut vapaa. Kadun muutamia asioita:
- olen hölmöillyt liikaa humalassa
- olen antanut itseni lihoa ja kuntoni rapistua
- olen kohdellut exääni huonosti.

En olisi jättänyt väliin Jyväskylään lähtemistä. En olisi valinnut mitään muuta alaa. Tai voisin vielä valita, mutta tämän opinahjon äärellä saatuja kokemuksia en vaihtaisi.

Uskon, että olen ollut levoton luonne aina. Lapsuudenkylässäni villiys ei ollut minulle vaihtoehto. Jossakin elämänvaiheessa pitää irrotella. Jos sitä ei olisi tehnyt nyt, niin milloin sitten? Professorimmekin ovat kehottaneet elämään opiskelijaelämää. Heillekin se on jäänyt ikimuistoisesti aivojen sopukoihin.

Tietysti puolustan omia valintojani, ja halusin jopa leikkimielisesti haastaa uskovan ystäväiseni maailmankatsomusta.
Jos uskoo, että saatana hallitsee tätä elämää, eikö olisi kaikista helpointa vain hypätä parvekkeelta alas? Ja odottaa kuolemanjälkeistä paratiisia haudan hoivassa?
Jos kerran Jumalan hallitsema maailma aloittaa vasta myöhemmin.

En ymmärtänyt myöskään ajatusta, jonka mukaan Jumalan hallitsemassa maailmassa ihmiset olisivat täydellisiä. Milloin ihmiset voisivat olla täydellisiä!
Jos paratiisissa asustavat ihmiset eri aikakausilta, heillä on erilaiset maailmankuvat. Eikö heille tulisi ristiriitoja, väittelyjä siitä, millainen yhteiskunta olisi oikea?
No, en voi todeta kuin yhdellä tavalla: kyseessä ovat uskon asiat.